Välihuuto

posted in: Blogi | 1
Sammalsydän kasvaa kalliolla merenrannalla.

Olin kirjoittamassa erästä toista tekstiä ja pyysin äitiä kommentoimaan. Olin muotoillut juttuun näin erikoisen lauseen: “Tällä hetkellä kirjoitan Suomenmaan kamaralla”. Äiti juuttui siihen ja ehdotti, että kirjoittaisin vain että “kotimaassa”. Minä jäin tuijottamaan äitiä, mistä hän puhuu? Kotimaa? Sitten jostain aivojen peräkammarista löytyi kohta, joka todisti, että äiti puhuu totta. Suomi on minun kotimaani. Miksi en sitä heti tajunnut?

Jonkinlainen väliselvitys on tässä kohtaan tarpeen. Olen siis muuttanut Jordaniasta Suomeen. Voin hyvin mutta vielä on totuttelemista.

Lapset ovat päässeet maailman ihmeellisimpään paikkaan eli suomalaiseen peruskouluun. Jaksan joka päivä ihmetellä opettajien työpanosta ja koulun ilmettä. Aloitin itse samassa koulussa 30 vuotta sitten ja asiat ovat todella muuttuneet parempaan suuntaan siitä. Koulussa on nyt olohuonemainen tunnelma, se on todella viihtyisä. Luulen kylläkin, että ulkoisilla seikoilla on huomattavasti vähemmän vaikutusta kuin opettajien ammattitaidolla. Ja koko Suomen kouluihme on koko historiansa ajan perustunut opettajien kunnolliseen kouluttamiseen.

Suomen luonto on ihmeellinen. Vien lapset joka päivä metsään, sillä siellä me tappelemme vähiten. Täällä Pohjanmaalla on hyvä olla. Maasto on tasaista. Meri on lähellä. Pyörällä pääsee. Nyt on paras marjastusaika.

Mutta välillä annan ajatusten liidellä siihen toiseen kotimaahan. Siellä ajoimme autolla aina ikkunat auki. Auringon lämpöä ei tarvinnut kyseenalaistaa. Se paistoi joka päivä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *