Moskeijan naapurissa

posted in: Blogi | 1
Iso betonipumppu oli kuin jokin hirveä avaruusolio.

Eräänä päivänä pari vuotta sitten naapuritontti raivattiin. Isot koneet pöllyttivät koko paikan ja kaivinkoneet tekivät siihen syvän kuopan. Hiekkaa ja pölyä oli meillä naapuritalossa neljännessä kerroksessa asti. Päivä päivältä saimme seurata rakennuksen edistymistä. Pohjaa tehtiin monta kuukautta. Jopa paastokuukauden ramadanin aikana mustaksi päivettyneet työmiehet ahersivat kuopan pohjalla.  

Rakennukseen tuli vain pari kerrosta. Joten aamuaurinkoa saadaan vieläkin.

Eräänä päivänä pakalle ajettiin isot tiilikasat. Seinät kohosivat todella nopeasti. Meillä ei ollut mitään aavistusta etukäteen, montako kerrosta siihen tulisi. Työmiehet käyttivät tavallisia varvassandaaleja tai tennareita, joillakin oli lippalakki. Ei tietoakaan kypäristä tai turvakengistä tai muista suojavarusteista. Tarjolla oli todellisia sirkushuveja.

Miehet kantoivat tiilet toiseen kerrokseen kapeaa lankkua pitkin. Sementti nostettiin kottikärryillä pienen nosturin avulla. Kun seinät olivat pystyssä, alkoi jännitysvaihe. Ulkopuolelle laskettiin köysien varassa lankku, jolla istui mies. Hän hioi ulkoseinän sileäksi.

Tornia rakensi aina yksi mies kerrallaan, eikä ylös olisi useampaa mahtunutkaan. Tornin katto oli myös yhden miehen kontolla. Hän istui hajareisin kattotiilien päällä ja pisti aina tupakaksi sillä aikaa kun alhaalla oleva kaveri täytti rakennustarpeita kottikärryyn, joka niin ikään nostettiin korkeuksiin pikkunosturilla.

Lopulta saimme huokaista helpotuksesta, kun tornin koristukseksi nousi hopeinen tötterö, eikä kukaan ollut pudonnut.

Makuuhuoneen ikkunasta voi aamulla tarkistaa, onko minareetti vielä pystyssä.

Ensimmäinen rukouskutsu oli korvia huumaava. Sitten ääntä vähän hiottiin ja vaimennettiin. Minareetti on seissyt naapurissa nyt puolisen vuotta. Ruokouskutsun ääneen on niin tottunut, ettei sitä enää kuule: voin perjantaisin vaikka torkahtaa päiväunille, kun lapset menevät päivärukoukseen mumminsa kanssa.

Ramadanin aikana pitäisi herätä syömään ja juomaan, jotta jaksaa paastota koko päivän, mutta käytännössä joudun laittamaan herätyskellon, muuten en heräisi, vaikka rukouskutsu kirjaimellisesti kaikuu korvanjuuressa.

Täysikuu loistaa kilpaa moskeijan vihreän valokaapelin kanssa.

Joskus menen taloni katolle kuuntelemaan auringonlaskun iltahuutoa. Se on kuin surumielisen kaunis laulu. Ääni peittää koko maiseman, josta valo vähän kerrallaan katoaa.

  1. Jael

    Asuin vuoden pohjoisessa Israelissa, ja läheisen kylän moskeijan rukouskutsut kuuluivat niin kovaa, että takuulla heräsin aina aamuyöllä, kunnes muutin toiseen asuntoon, joka oli vähän kauempana;D Hyvää ramadania:)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *