Keittiöhenkilökunta söi puolet kakusta

posted in: Blogi | 1

-Laura, hae jo kahvia, pöydässä on paljon herkkuja, mutta kahvi puuttuu, anoppini eli Ommi hoputtaa.

Olemme syöneet iftarin eli paaston lopettavan aterian. Monella on kova kahvinhimo. Kiirehdin keittiöön.

-Missä kahvi on? Ihmiset odottavat!

Olen tyrmistynyt, kahvista on puhuttu jo ainakin kymmenen minuuttia sitten, mutta en näe missään pannua, en edes kiehuvaa vettä. Sen sijaan keittiön perällä, sivupöydän ääressä on joukko hurmioituneen näköisiä naisia.

-Mikä on? Entä kahvi? yritän vielä, vaikka näen, että puhuminen on turhaa, kukaan ei vastaa. Kaikilla on silmät kiinni, nautinnollisesti he mutustavat jotain.

-Laura haluatko maistaa? Menen epäluuloisena lähemmäs. Kakussa näyttää olevan keksimurupohja, jokin valkoinen kerros, ehkä maitovanukasta ja päällimmäisenä karamelli- tai kinuskikastike.

Kakun leipoja hallinnoi herkkupalojen jakamista. Minä saan omani. Hmmmmm, pakko sulkea silmät.

-Laura onko hyvää? Miltä maistuu? Jostain kaukaa kuuluu ääni. Kun avaan silmät, muut tuijottavat minua kysyvästi. En voi vastata, en voi puhua, ettei maku vain häviä suustani.

Keittiöhenkilökunta on syönyt puolet kakusta, mutta se ei leipuria haittaa. Hän jakaa lopun kakun paloiksi ja levittää ne kauniisti tarjoiluastialle, kukaan muu ei voi tietää, montako palaa siinä oli alunperin.

Joku muistaa keittää kahvin. Vien sen olohuoneeseen.

Olemme Ommin äidin luona vierailulla. Siellä ovat myös kaikki Ommin siskot ja veljet ja heidän perheensä. Ramadanin aikana tehdään paljon vierailuja, ja tämä on meidän lempipaikkamme. Siellä on niin paljon lapsia, että omatkin lapseni vain luiskahtavat leikkiin mukaan.

Pidän tunnelmasta, olemme alakaupungin kupeessa. Ikkunasta avautuu maisema vastapäisen vuoren rinteelle. Isoäidin ruukuissa kasvavat kasvit ovat ihmeellisiä. Talossa on rautaovi. Lapset leikkivät ulkona kiviportaissa, jotka johtavat ties kuinka korkealle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *