Jäi sielu seilaamaan välille Pohjanmaa ja Amman

posted in: Blogi, English, Suomessa | 0

Suomen kevät on niin pakahduttavan ihana. Se hiipii hiljaa, se pysähtyy pakkasöihin, sitten se taas pyrähtää eteenpäin ja työskentelee nopeasti. Tarvitaan vain yksi lämmin aamupäivä, ja yhtäkkiä kaikki on vihreää.

Syksy on toisella tavalla ihana kuin kevät, aurinko lämmittää lyhyinä hetkinä aivan kuin sen päämääränä olisi lähettää pohjoiselle pallon puoliskolle niin paljon elämään kuin vain voi ennen kuin talvi ja pimeys peittävät meidät alleen. Lehdet ovat pudonneet syysmyrskyissä, ja aamut ovat kirpeitä.

Tämä vuosi on ollut ainutlaatuinen, konttorit ovat olleet suljettuina ja luontoa saanut seurata omalta kotipihalta päivittäin. Kun keväällä koroneristysaikana pyöräilin hakemaan kouluruokapaketteja, tarkkailin pyörätien varrella avautuvia puiden silmuja. Hitaasti, aivan kuin ohut vihreä harso, levittäytyi kevät tien varressa kasvavien koivujen oksiin. Syksyn etätyöpäivinä voi laittaa takkaan tulen ja kuunnella sateenropinaa.

Kova ikävä toisaalle latistaa iloa, jota tunnen, kun saan täällä ihastella vuodenaikojen vaihtelua. Elän ihmeellisesti kahdessa maailmassa. Jatkuvasti mietin sitä, miltä Jordaniassa nyt näyttäisi. Ammanissa vuodenajan vaihtumiseen tarvittiin noin yksi päivä. Siellä vallitsi joko kesän kuumuus tai talven luita hytisyttävä koleus. Mutta myönnän, että ruusujen avautuminen lämpimän tultua ja mantelin ja persikan kukkien ihmetteleminen oli aina yhtä upeaa.

Pohjanmaalla merenläheisyys on ylellisyys, jota ei ammanilaisilla ole. Merenrannalla kävellessäni hengitin raikasta tuulta. Mutta kun suljin silmät, sininen meri katosi ja tilalla oli punainen hiekka-aavikko, loputtomat auringon paahtamat kukkulat ja piikkiset pensaat.

Samoin kävi metsäretkellä. Suomalainen metsä on niin ihana, se on tuuhea, vehreä, kostea ja täynnä linnunlaulua. Söimme lasten kanssa eväitä hiljakseen ja kuuntelimme lintujen puuhia. Muurahaiset tekivät työtään ja leivänmuruset katosivat parempiin suihin. Heittäydyin makuulle poronjäkälän pehmeyteen ja suljin silmät. Metsän äänet kuuluivat selvästi, varvikossa suhisi ja puun latvoissa humisi.

Mutta sitten en ollutkaan enää siinä, vaan erään toisen käppyräisen männyn varjossa. Makasin Ammanin ulkopuolella vuoren laella. Yläpuolella levittäytyi korkea sininen taivas ja kuumaakin kuumempi aurinko. Alhaalla laaksossa kimalteli valkoisten talojen palapeli, viiniköynnökset ja oliivipuut.

Aivan sydäntä kivistää, kun ajatukset pääsevät lentoon. Parasta vain painaa eteenpäin tavallista arkipäivää, eikä jäädä haaveilemaan!

A Soul Sailing Between Ostrobothnia and Amman

The sea is a luxury that the people in Amman do not have. Here in Ostrobothnia I can go the waterside every day if I wish. I love staying there and breath the freshness of the wind. But when I close my eyes, the blue sea disappears and instead of the cool wind I can smell sand. I can feel the wind of the desert, and see the landscape exactly how it is in southern Jordan … around me there is just red desert, endless sun-scorched hills, and thorny shrubs.

The Finnish forest is bushy, lush, moist and full of birdsong. We ate snacks with the kids quietly and listened to the song of the birds. I lay down on the softness of the lichen and closed my eyes. The sounds of the forest were clearly, hissing in the shades and humming in the tops of the trees.

But suddenly I was no longer there, but in the shadow of another curly pine. I lay outside Amman on the top of the mountain. The bright blue sky is shimmering above. White houses and olive trees down on the valley look like a puzzle.

The Finnish spring is so shockingly wonderful. It creeps quietly, it stops at frost, then it spins forward again and works fast. All it needs is one warm morning, and suddenly everything is green. Autumn is wonderful in another way; the sun is not warm anymore, but the color of it is golden . It will be the last memory of the sun before winter and darkness cover us underneath.

This year has certainly been unique to many, the offices have been closed and nature has been observed from peoples own backyard. Every day, during the corona isolation I went by bicycle to pick up school food packages. I used to explore the tree buds along the bike path. Slowly, just like a thin green veil, spring spread to the birches, willows and lindens. During rainy autumn days I make my home office cozy with wool blankets or I do my job beside the fireplace.

The joy I feel when I am wondering the cycle of the seasons here in Finland, is flattered by constant long to another place. All the time I am thinking about my other home city. How is everything in Jordan now?

My heart become heavy as a stone, if I let my thought to fly free. It’s better to just think about the ordinary work of an ordinary weekday and not fall in daydreams.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *